ICT-Palvelut

Sinun tehtäväsi on keskittyä siihen mistä yrityksesi tulos tulee, ja meidän tehtävämme on keskittyä pitämään työkalusi ja palvelusi kunnossa. Silloin aikasi ei pala tietotekniikan kanssa taistelemiseen. Voimme toimia joko yrityksesi kokonaisuudessaan ulkoistettuna IT-osastona, tai hoitaa jonkun osa-alueen.

Hoidamme myös tietoturvan ja yrityksesi teemme ehdotuksia yrityksesi IT-asioiden kokonaisvaltaisesta kehittämisestä. Toimintatapamme on pyrkiä taklaamaan mahdolliset ongelmat ennalta, jolloin ennakoimattomien keskeytysten määrä vähenee eivätkä ne syö tuottavuutta.

Laitteet

laptop kuva
IT:tä voi lähteä purkamaan monesta suunnasta, mutta käyttäjille välittömästi näkyvä asia on laitteet. Meiltä saat sekä omaksi että kuukausivuokralle kaikki tarvitsemasi laitteet kuten yrityskäyttöön tarkoitetut kannettavat, työasemat, näytöt, verkkolaitteet ja niihin liittyvät tarvikkeet kuten kaapelit, laukut, tietoturvasuojat ja hiiret.

Ohjenuoranamme laitevalinnassa on käyttäjän tarve. Siten jokaiselle käyttäjäryhmällenne laaditaan heidän tarpeensa täyttävä laiteratkaisu, jolloin he eivät joudu kaivamaan ojaa lusikalla mutta vältetään myös kärpäsen ampuminen tykillä.

Microsoft 365

Microsoft Office, Office 365… Tutulla ohjelmistopaketilla on ollut monta nimeä ja nykyinen on Microsoft 365. Aika harva tietokoneella jossain määrin työskennellyt ei ole koskaan törmännyt Exceliin, Wordiin, Outlookiin ja Teamsiin erityisesti näinä etätyön aikoina. Meidän kauttamme saat kenties maailman käytetyimmän toimistotyökalupaketin sinulle sopivalla sisällöllä ja edullisella kuukausihinnalla.

Yritysverkot

On verkkoja ja verkkoja, ja se mikä toimii kotona ei välttämättä ole oikea ratkaisu toimistolla. Kauttamme saat toimisto- ja ammattikäyttöön tarkoitetut kytkimet, palomuurit, reitittimet ja langattomat tukiasemat valmiiksi konfiguroituna ja asennettuna ratkaisuna.

Toteutamme järkevästi mitoitettuja, tietoturvallisia langallisia ja langattomia verkkoja pieniin ja isoihin tiloihin. Verkon suunnittelu lähtee käyttäjien tarpeesta, jotta verkko palvelee mahdollisimman hyvin sitä tarkoitusta jota varten se on rakennettu. Palomuurit pitävät käyttäjäyrityksen luottamuksellisen tiedon sisäpuolella ja hyökkääjät ulkopuolella, ja laadukas verkko mahdollistaa sujuvan kommunikoinnin ulkomaailman kanssa.

Tietoturva

tietoturva
Tietoturvan merkitystä ei nykyään oikein voi korostaa liikaa. Sekä tiukentunut lainsäädäntö että yleistynyt kyberrikollisuus pakottaa yritykset keskittymään entistä tarkemmin myös tietoturvaan. TTL Systems tarjoaa tietoturvaohjelmistot, turvalliset toimintatavat ja muut työvälineet järjestelmiesi turvalliseen käyttöön.

Ohjelmistot

Laitteistot ovat aika turhia ilman niihin asennettuja ohjelmistoja. Meiltä saat omaksi tai vuokralle toiminnassasi tarvittavat ohjelmistot kuten Microsoftin, Adoben ja muiden toimijoiden tuotteet.

Laitevalvonta

Käytössämme on ohjelmistoratkaisu joka varoittaa myös vasta orastavista ongelmista. Näin voimme puuttua niihin jo ennalta ennen niiden eskaloitumista käyttökatkoksi. Käyttökatkon aiheuttaneen ongelman ratkaiseminen on kiireellistä ja kalliimpaa kuin ennaltaehkäisy, ja lisäkustannuksia syntyy myös siitä että laitteen käyttäjä ei luonnollisesti voi työskennellä laitteella käyttökatkon aikana.

Helpdesk

Who you gonna call? Yrityksessä saattaa olla laitteita ja palveluita useilta eri toimijoilta. Vikatilanteessa helpottaa huomattavasti kun on yksi paikka johon ottaa yhteyttä. HelpDeskimme ratkaisee paljon ongelmia jo puhelimessa, ja ellei ratkaisu onnistu välittömästi niin työtä jatketaan etähallintavälinein. Tulemme tarvittaessa myös vanhanaikaisesti paikan päälle.

Laite- ja ohjelmistovuokraus

Moni ostaa vieläkin laitteet ja ohjelmistot yrityksen taseeseen, ja sehän toki edelleen onnistuu. Kuitenkin jatkuvasti yleistyy myös niiden vuokraaminen – saat juuri sinun toimintaasi sopivat laitteet kätevästi vuokralle rahoituskumppaniemme kautta. Siten ne eivät ole yrityksesi taseessa ellet nimenomaan sitä halua. Kuukausikulut ovat ennustettavissa ja mikä tärkeintä, sinulla vapautuu kassavaroja sijoitettavaksi johonkin mitä et voi vuokrata. Sen sijaan että sidot kassavaroja kiinni tietokoneisiin, olisiko tuottavampi ratkaisu järjestää esimerkiksi markkinointikampanja tai asiakastilaisuus?

Idid infonäytöt

Infonäytöt ja markkinointinäytöt ovat tehokkaita työvälineitä sekä sisäiseen että ulkoiseen viestintään ja niiden suosio kasvaa nopeasti.

Infonäytöillä voit tehostaa viestintää talon sisällä esimerkiksi näyttämällä neuvottelutilojen kalentereita tai ulkopuolisten vierailujen ajankohtia ja kertoa muista normaalista poikkeavista tapahtumista tehokkaammin kuin sähköpostilla tai ilmoitustauluilla.